Aufrufe
vor 9 Monaten

BORA Magazine 01|2020 – Finnish

BORA Magazine is published in 12 languages. It invites the reader to learn more about the BORA products and discover fascinating stories behind the brand.

”Voitinpa tai

”Voitinpa tai hävisinpä kilpailun, päivän päätteeksi olen yhä edelleen sama ihminen.” PETER SAGAN Henkisellä vahvuudella on nykyisin myös kilpapyöräilyssä tärkeä merkitys. Onko sinulla henkinen valmentaja? Paras henkinen valmentajani olen minä itse, sillä kukaan ei ymmärrä minua paremmin. Se on periaatteessa hyvin yksinkertaista: fyysisen ja henkisen puolen on oltava tasapainossa. Jos en tunne oloani fyysisesti hyväksi, myöskään pään sisällä asiat eivät ole parhaassa kunnossa. Periaatteessa olen sitä mieltä, että loppujen lopuksi ratkaisu siitä voitanko vai häviänkö, tapahtuu ennen kaikkea pään sisällä. Miten valmistaudut kilpailuihin henkisesti? Kun olin vielä nuori, olin usein hyvin hermostunut ennen kisoja. Silloin voitin ensimmäisiä kertoja, mutta se teki minut vain hermostuneemmaksi. Niinpä päätin muuttaa asennettani. Jotta minusta tulisi henkisesti vahvempi, mietin silloin, mikä minulle on todella tärkeää elämässä. Esimerkiksi se, että perheelläni ja ystävilläni on asiat hyvin ja että he ovat terveitä. Sillä voitinpa tai hävisinpä kilpailun, päivän päätteeksi olen yhä edelleen sama ihminen. Voit voittaa monia kilpailuja ja olla silti onneton, kaikessa on kyse asenteesta. Valitettavasti monet ihmiset eivät ole onnellisia siitä, mitä heillä on. Tärkeä hahmo elämässäsi on myös isäsi Lubomir. Kyllä, hän tulee usein seuraamaan kisojani. Luulen, että vietän hänen kanssaan enemmän aikaa kuin kenenkään muun. Oli hyvin liikuttavaa nähdä, miten hän iloitsi voitostani vuoden 2019 Ranskan ympäriajon viidennen etapin jälkeen. Siitä julkaistiin video. Siinä Peter Saganin isä Lubomir iloitsi Ranskan ympäriajon etappivoitosta yhtä paljon kuin pyöräilijä itse. 76 BORA MAGAZINE

HENKILÖKUVA KOKEMUS Kuva: @Bettiniphoto Seuraa Peteriä Instagramissa: petosagan näkyy, miten isäni riemuitsee vielä enemmän kuin minä itse. WorldTour-kausi kestää tammikuun puolivälistä lokakuun loppuun. Miten onnistut palautumaan lyhyiden taukojen aikana? Päiväni ovat täynnä ohjelmaa, ja kauden aikana matkustan kisasta toiseen. Silloin ei jää paljon ylimääräistä aikaa, joskus minulla on päivän aikana vain viisi minuuttia aikaa itselleni. Mutta niiden viiden minuutin aikana suljen kaiken muun ulkopuolelle. Riittävä uni on minulle tärkeintä. Lisäksi minulla on vastapainona urheilulle muita tärkeitä asioita, ennen kaikkea poikani Marlonin (syntynyt lokakuussa 2017) kanssa vietetyt hetket. Olen äärettömän onnellinen, kun voin pitää häntä sylissäni. Harrastatko muuta urheilua? Aiemmin harrastin lumilautailua, murtomaahiihtoa ja alppihiihtoa, mutta nykyisin se onnistuu vain kilpakauden ulkopuolella. Hyppään myös silloin tällöin maastopyörän selkään, koska se on hauskaa ja parantaa samalla tasapainoa pyöräillessä. Maastopyöräily on monille nuorille urheilijoille ensimmäinen askel kilpapyöräilyyn, myös minä aloitin sen parissa. Asut Monacossa... Kyllä, juuri siellä, missä Ringo Starrin kaltaiset rocklegendat asuvat aivan nurkan takana. Saatan myös törmätä kaupassa Lewis Hamiltoniin. Minulle tärkeintä on kuitenkin se, että ympärillä on ihanteelliset harjoitusolosuhteet myös talvella. Ja lähellä olevalta Nizzan lentokentältä on hyvät lentoyhteydet. Kuinka monta kilometriä ajat pyörällä vuodessa? Se vähän riippuu, mutta vuodessa tulee ajettua varmasti yli 30 000 kilometriä. Sinut tunnetaan myös hyvänä ruoanlaittajana ja laitat välillä ruokaa koko joukkueelle. Niin, olen maksanut pojille siitä, että he kehuvat minua (naurua). Vakavasti ottaen, ruoanlaitto on minulle rakas harrastus. Se auttaa minua rentoutumaan. Olen melkoisen hyvä laittamaan pastaruokia. Mielenkiintoni ruoanlaittoon liittyy myös siihen, että terveellisellä ja johdonmukaisella ruokavaliolla on tärkeä merkitys huippu-urheilijalle. En kuitenkaan käy mielelläni ruokaostoksilla. Mikä on yhdessä BORAn kanssa julkaisemasi keittokirjan perusajatus? Valitsin BORA 10 | 10 Edition -keittokirjaan kymmenen reseptiä, joiden esivalmisteluihin ja varsinaiseen valmistamiseen ei mene kymmentä minuuttia kauempaa. Ruoat sopivat hyvin urheilijoille, sillä ne ovat kevyitä ja sisältävät paljon proteiinia, mikä edistää palautumista. Mitä yhteistä sinulla on joukkueen sponsorin BORAn kanssa? Se, että tavoitellaksesi täydellisyyttä ja ollaksesi paras, sinun on kehityttävä jatkuvasti ja löydettävä se oma juttusi. Minua kiehtoo myös se rohkeus, jolla yrityksen perustaja Willi Bruckbauer ajatteli ja suunnitteli teknisen ratkaisun täysin uudelleen. Hän teki liesituulettimesta niin joustavan, että jopa joukkueemme keittiörekkaan on asennettu BORA-järjestelmä. Missä näet itsesi urheilijana viiden vuoden kuluttua? Haluaisin mieluiten ajaa loppu-urani BORAhansgrohe-joukkueessa. Joukkue on yksinkertaisesti minulle ihanteellinen, ilmapiiri on mitä parhain ja ei ole mitään syytä, miksi harkitsisin poislähtemistä edes sekunnin verran. Mitkä ovat tavoitteesi kaudelle 2020? Osallistun ensimmäistä kertaa Italian ympäriajoon. Italialla on ollut aina erityinen paikka sydämessäni, sillä siellä voitin ensimmäisen MM-tittelini vuonna 2008. Luulenpa, että jokainen ammattilainen haaveilee osallistuvansa ”Corsa Rosaan”. Ja minun osaltani tämä hetki on lopulta koittanut tänä vuonna. Iloitsen erityisesti ensimmäisistä etapeista Unkarissa, sillä kotimaani Slovakia sijaitsee lähellä ja paikan päällä on varmasti paljon fanejani. Lisäksi täydentäisin mielelläni kokoelmaani uudella Ranskan ympäriajon vihreällä paidalla. Mikä on mottosi? Seuraa unelmaasi, usko itseesi ja ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on. BORA MAGAZINE 77

BORA MAGAZIN

BORA Magazin 01|2020 – Deutsch
BORA Magazine 01|2020 – English
BORA Magazín 01|2020 – Czech
BORA Magasin 01|2020 – Danish
BORA Revista 01|2020 – Spanish
BORA Magazine 01|2020 – Finnish
BORA Magazine 01|2020 – French
BORA Rivista 01|2020 – Italian
BORA Magazine 01|2020 – Dutch
BORA Magasin 01|2020 – Norwegian
BORA Magazine 01|2020 – Russian
BORA Magazine 01|2020 – Swedish
BORA Magazyn 01|2020 – Polish
BORA Magazine 02|2019 – English

© Copyright 2018 BORA Vertriebs GmbH & Co KG