INSPIRAATIOTA Helppoa keittiösuunnittelua Keittiö on kodin keskipiste. Jotta keittiöstä tulisi toimiva ja viihtyisä paikka työskentelyyn ja oleskeluun, se kannattaa suunnitella huolella. Oikein suunnitellussa keittiössä ruoanlaittaminen sujuu mukavasti ja kaikki on käden ulottuvilla. Työtason korkeus tulee valita keittiön käyttäjien mukaan. Jos esimerkiksi pariskunnan pituusero on suuri, apuna voi käyttää paksua leikkuulautaa. Astianpesukone ja höyryuuni, esimerkiksi BORA X BO, kannattaa sijoittaa sopivalle käyttökorkeudelle, jolloin keittiössä ei tarvitse kumarrella. Viihtyvyyttä lisää, jos ruokaa laittaessa voi katsella keittiöön tai ulos pelkän tylsän seinänäkymän sijaan. Tiskiallas tai BORA-keittotaso kannattaakin siksi sijoittaa ikkunan eteen tai saarekkeeseen. Ergonomisen keittiösuunnittelun tavoitteena on suunnitella keittiö niin, että se vastaa parhaalla mahdollisella tavalla käyttäjiensä tarpeita ja siksi suunnitteluvaiheessa on tarpeen tehdä yksilöllisiä ratkaisuja. Tämä koskee myös valaistusta. Valaisimilla on tärkeä merkitys keittiön toimivuuden ja viihtyisyyden kannalta, olipa kyse perusvalaistuksesta tai tehostevaloista. Valosuunnittelussa on syytä tarkastella keittiön sisustusta ja käyttötapoja. Seuraavat seikat on hyvä huomioida: Miten paljon luonnonvaloa ikkunoista pääsee keittiöön? Käytetäänkö saareketta pelkästään työskentelyyn vai myös ruokailuun? Toimivatko jotkin laitteet valonlähteinä? Työtason valaistuksella on erityisen tärkeä merkitys ruokaa laitettaessa. Me BORAlla olemmekin panostaneet valaistuskonseptiimme, jolla keittiöön saa niin himmennettyä lämmintä valoa kuin kirkasta valoakin. On hyvä muistaa, miten paljon valaistus vaikuttaa huoneen tunnelmaan ja siellä oleskelevien ihmisten mielialaan. Tärkeä vinkki: mikäli mahdollista, hyödynnä keittiö- tai valaistussuunnittelijan apua. Lisätietoja valaistuksen suunnittelusta on valaistusoppaassamme. Oikein suunnitellussa, ergonomisessa keittiössä on toimiva valaistus ja kaikki tarvittava käden ulottuvilla. 24 BORA MAGAZINE
JÄÄHDYTYS- JA PAKASTUSJÄRJESTELM
JÄÄHDYTYS- JA PAKASTUSJÄRJESTELM
PUHDISTUS- JA TISKIALLASJÄRJESTELM
VALAISTUS VALAISTUS Vaakasuuntainen
TARVIKKEET JA VARUSTEET Tarvikkeet
TARVIKKEET JA VARUSTEET TARVIKKEET
UUTTA BORA JOY BORA JOY -sovellus*
Tuotteita parempiin ruoanlaittokoke
KEITTOTASON HÖYRYNPOISTOJÄRJESTEL
KEITTOTASON HÖYRYNPOISTOJÄRJESTEL
JÄÄHDYTYS- JA PAKASTUSJÄRJESTELM
PUHDISTUS- JA TISKIALLASJÄRJESTELM
TARVIKKEET JA VARUSTEET BORA Pots a
Oikeus virheisiin ja teknisiin muut
Laden...
Laden...
BORA Vertriebs GmbH & Co KG
Innstrasse 1
A-6342 Niederndorf
Tel: +43 5373/622 50-0
Fax: +43 5373/622 50-90
support@bora.com
Geschäftsführer: Willi Bruckbauer
Steuernummer: 166/4115
Ust-IdNr: ATU67323933
Firmenbuch-Nr: FN 381333i
Inhaltlich verantwortlich: Willi Bruckbauer